Millainen takka vanhaan taloon?

varaava takkaUsein tulee eteen asiakkaita, jotka haluavat takan vanhaan taloon. Jostain syystä takka on jäänyt rakentamatta ja nyt sellainen halutaan joko tunnelman vuoksi tai lämmityskustannuksia tasaamaan. Takan voi asentaa myös vanhaan taloon, mutta siinä on muutamia yksityiskohtia, jotka tulee ottaa huomioon.

Toimenpidelupa

Aivan ensiksi tulee tarkistaa kunnan rakennusvalvonnasta, tarvitaanko takan rakentamiselle toimenpidelupaa. Joillakin paikkakunnilla saatetaan vaatia rakennuslupa, mutta asia selviää rakennusvalvonnasta. Luvan saamisen jälkeen työ voidaan aloittaa. Jos asunnossa on vanha takka, esimerkiksi uudistusta vaativa avotakka, ei toimenpidelupaa tarvita. Hormi ja perustukset tulee kuitenkin tarkistaa.

Takan perustus

Takka vanhaan taloonNykyaikainen varaava takka saattaa painaa kolmekin tonnia koosta riippuen. Pienimmätkin painavat helposti yli tuhat kiloa, eikä tällaisia massoja kannattele mikään rakenne, ellei takkaa varten ole tehty kunnon perustuksia.

Mahdollisesti asunnossa olevan vanhan takan perustukset pitää tarkistaa uuden takan mitoitukselle. Tämän voi tehdä takan myyjä tai heidän valtuuttama asentaja.

Uuden takan perustuksen rakentaminen on vähän isompi projekti, mutta täysin toteutettavissa. Takkaa pystyy harvoin rakentamaan maavaraisen betonilaatan päälle, vahvistusta tarvitaan. Perustusten toteutustapa riippuu paljon asunnon rakenneratkaisusta ja alueen maaperästä. Kannattaa pyytä takkamyyjä paikalle jo hyvissa ajoin projektin alussa tarkistamaan tilanteen, jolloin pystytään tarjoamaan paras ratkaisu asuntoosi.

Takan hormi

Leca Maxit –harkkohormi
Leca Maxit –harkkohormi

Jos asunnossa on vanha takka ja hormi tulee niiden kunto selvittää. Lisäksi hormista tulee selvittää vetoon vaikuttavat hormiaukon koko ja hormin pituus. Vanha hormi saatetaan joutua kunnostamaan esimerkiksi massaamalla tai jopa purkamaan ja rakentamaan uusi.

Uusi hormi vaatii läpiviennin katolle ja tarvittavat eristeet paloturvallisuuden varmistamiseksi. Uusi hormi rakennetaan aina takan yhteydessä ja sopii uuteen takkaan täysin tarkoituksenmukaisesti. Hormin materiaaleina voi olla tiili, harkko tai metalli. Yleisimmin saneerauskohteissa käytetään harkkoa.

Takan sijoittelu

Takkamyyjä kannattaa pyytää paikalle heti projektin alussa senkin vuoksi, että takan koko ja sijoittelu voidaan sopia. Takan sijoittelussa tulee ottaa huomioon turvaetäisyydet rakenteista, hormi mukaan lukien, mutta myös lämmityskyvyn maksimointi. Lämmityskykyyn vaikuttaa takan koko ja sen sijoittelu huonetilaan. Myös makuasiat vaikuttavat takan valintaan ja joskus nurkkaan sijoitettava malli on asunnon käyttäjän mielestä parempi kuin keskelle huonetilaa tai suoralle seinälle sijoitettava. Seinälle sijoitettaessa tehdään usein myös seinän suoristus ja pinnoitus uuden takan asennuksen yhteydessä.

Takka vanhaan taloon

Takan asentaminen vanhaankin taloon on siis mahdollista. Ole yhteydessä takkamyyjään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja selvitä kuntasi rakennusvalvonnasta lupa-asiat. Näillä projektin saa käyntiin nopeasti. Varaava takka on pitkäaikainen investointi, josta on suoraa rahallista hyötyä. Huonekaluna takka on arvokas ja näyttävä elementti, josta on iloa vuosiksi eteenpäin.

, ,